Kuukausi takana, kaksi edessä
Olin harjoittelussa jälleen ensiavussa, kuten ensimmäisellä viikolla. Seuranani oli kolme pediatriaan erikoistuvaa sairaanhoitajaa. Heistä yksi oli työskennellyt sairaanhoitajana 20 vuotta, toinen 10 vuotta ja kolmas 5 vuotta, jonka lisäksi hän oli toiminut opettajana 4 vuotta. Kaikilla heistä oli myös vähintään viisi vuotta kokemusta ensiavussa työskentelystä.
Heti opiskelijoihin tutustuttuani he kertoivat minulle, että minun tulisi käyttää kasvomaskia harjoittelussa ensiavussa. Syyksi sain sen, että potilailla voi olla jokin tarttuva tauti. Muilla osastoilla sitä ei kuulemma säännönmukaisesti tarvita. Opiskelijoiden kertakäyttöiset maskit olivat välillä hyvin nuhjuisen näköisiä, mutta en kehdannut kysyä montako päivää he niitä käyttävät. Sairaalavaatteitaan he pesevät kuulemma harvoin ja usein ne olivatkin näkyvästi likaisia. Heitä nauratti, kun kerroin peseväni oman hoitopaitani päivittäin. Yllättävän nopeasti totuin maskin käyttöön viikon aikana. Ulkona en ole vieläkään oppinut maskia käyttämään vaan suojaan kasvojani hetkittäin huivilla ilman käydessä liian vaikeaksi hengittää saasteiden ja katupölyn vuoksi.
Tällä viikolla kohdalleni osui ensimmäistä kertaa naisia, joilla oli rannekoruja ranteissa, jotka täytyi poistaa kanylointia varten. Rannekorut hajotettiin vasaralla, koska niitä ei saatu muuten pois. Minulle kerrottiin, että hindulaisuudessa naiset alkavat käyttää rannekorua mentyään naimisiin ja koru otetaan pois, jos aviomies kuolee. Monilla sairaanhoitajilla ja opiskelijoilla oli töissä/harjoittelussa ollessa rannekoruja, rannekelloja ja sormuksia, mutta kynnet olivat kaikilla lyhyet.
Ensiavussa on yksi tietokone, jota käytetään yleisesti ottaen vain laboratoriotulosten tarkasteluun. Sairaalan remontoidussa osassa on kirjasto, jota henkilökunta käyttää tiedonhakuun. Sairaalaa remontoidaan jatkuvasti ja kontrasti eri tilojen kunnon välillä on suuri.
Sairaanhoitajat käyttävät Nepalissa edelleen hilkkaa. Hoitajien hiukset ovat nutturalla ja hilkka on joko nutturan päällä tai sen yläpuolella. "Nuoremmat" sairaanhoitajat (junior nurse) käyttävät yhdellä mustalla raidalla varustettua hilkkaa ja "vanhemmat" sairaanhoitajat (senior nurse) saavat hilkkaansa toisen mustan raidan läpäistyään pätevyyskokeen. Osastonhoitajilla (charge nurse) on hilkassa yksi punainen raita ja nurse supervisoreilla kaksi punaista raitaa. Yritin löytää suomalaista vastinetta nurse supervisorille siinä onnistumatta, mutta hänen tehtävänsä on kuulemani mukaan valvoa muiden hoitajien työskentelyä. Raidattomia hilkkoja pitävät 18 kuukauden koulutuksen suorittaneet kätilöt, joilla ei ole sairaanhoitajan pätevyyttä.
Kävin Nepalin suurimmassa temppelikompleksissa Pashupatinathissa. Se on yksi pyhimmistä hindutemppeleistä Nepalissa. Pääsylippu alueelle maksoi 1000 rupiaa eli noin 7,9 euroa. Joen varrella oli laitureita krematointia varten. Krematointi maksaa oppaan mukaan 250 euroa. Haju oli melko voimakas, kun vainajat makasivat 30 asteen lämpötilassa auringossa.
Seurasin yhden seremonian alusta loppuun. Paikalla oli pelkkiä miehiä ja luin myöhemmin, että naiset seuraavat seremoniaa kauempaa, koska eivät saa osallistua siihen. Laiturille aseteltiin suurista haloista kasa, joka koristeltiin kankailla, kukkasilla ja seipäillä. Laiturille heiteltiin kolikoita, joita huomasin erään nuoren pojan keräilevän, kun osa niistä vieri kauemmas laiturilta. Miehet ajelivat partahöylällä toistensa hiukset pois jättäen vain pienen hiustupsun päälaelle. Hiusten leikkaus on lukemani mukaan uhraus jumalille, jolla osoitetaan suru kauneudesta/turhmaisuudesta luopumalla. Miehet kantavat vainajaa koristellun halkokasan ympäri usemman kerran ennen kuin asettelevat vainajan sen päälle. Kantaminen näytti hankalalta ja pelkäsin muutaman kerran, että he tiputtavat vainajan. Hieman erikoiselta tuntui istua yleisössä seuraamassa tapahtumaa ja lähdin pois, kun vainaja sytytettiin palamaan.
Kävelin temppelialueella ja näin iloisia koululaisia luokkaretkellä. Alueella oli paljon apinoita ja sain paikalliset nauramaan, kun säikähdin minua kohti juossutta apinaa. Tärkeimpään temppeliin en päässyt tutustumaan, koska sisäänpääsy oli sallittu vain hinduille. Alueella oli paljon sadhuja eli hindulaisuuden pyhiä miehiä. Pääsin turistikuvaan heidän kanssaan 500 rupialla (noin 3,95 euroa). He ehdottivat, että maksaisin kuvasta 2 000 - 4 000 rupiaa, mutta tyytyivät kuitenkin tarjoamaani rahaan.
Kävimme yhdysvaltalaisen "kämppäkaverini" ja hänen australialaisen ystävänsä kanssa syömässä etiopialaisessa ravintolassa. Australialainen nainen oli lopettanut lihansyönnin sen jälkeen, kun oli nähnyt miten lihaa Nepalissa käsitellään. Meillä lihansyöjillä oli vatsa sekaisin kaksi päivää illallisen jälkeen ja aloin pohtia kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymistä.
Ensiviikon olen harjoittelussa kouluterveydenhuollossa. Sain puhelinnumeron opettajalle, joka kertoisi minulle kaiken tarvitsemani. Jostain syystä puhelut erityisesti opettajien kanssa eivät tunnu koskaan onnistuvan vaan puhelut keskeytyvät tai ääntä ei kuulu. Puhelun keskeydyttyä kolme kertaa laitoin tärkeimmät kysymykset viestillä. Paikkaa hän ei minulle kertonut, mutta siihen olen jo Nepalissa tottunut. Suunnistaminen täällä on hankalaa ja paikalliset eivät tunnu pitävän Google Mapsin käytöstä vaan mieluummin kertovat ja vastaanottavat ohjeita suullisesti. Sain opettajalta opiskelijan numeron, jonka tapaan huomenna yliopistolla ja kävelemme yhtä matkaa koululle.
Heti opiskelijoihin tutustuttuani he kertoivat minulle, että minun tulisi käyttää kasvomaskia harjoittelussa ensiavussa. Syyksi sain sen, että potilailla voi olla jokin tarttuva tauti. Muilla osastoilla sitä ei kuulemma säännönmukaisesti tarvita. Opiskelijoiden kertakäyttöiset maskit olivat välillä hyvin nuhjuisen näköisiä, mutta en kehdannut kysyä montako päivää he niitä käyttävät. Sairaalavaatteitaan he pesevät kuulemma harvoin ja usein ne olivatkin näkyvästi likaisia. Heitä nauratti, kun kerroin peseväni oman hoitopaitani päivittäin. Yllättävän nopeasti totuin maskin käyttöön viikon aikana. Ulkona en ole vieläkään oppinut maskia käyttämään vaan suojaan kasvojani hetkittäin huivilla ilman käydessä liian vaikeaksi hengittää saasteiden ja katupölyn vuoksi.
Tällä viikolla kohdalleni osui ensimmäistä kertaa naisia, joilla oli rannekoruja ranteissa, jotka täytyi poistaa kanylointia varten. Rannekorut hajotettiin vasaralla, koska niitä ei saatu muuten pois. Minulle kerrottiin, että hindulaisuudessa naiset alkavat käyttää rannekorua mentyään naimisiin ja koru otetaan pois, jos aviomies kuolee. Monilla sairaanhoitajilla ja opiskelijoilla oli töissä/harjoittelussa ollessa rannekoruja, rannekelloja ja sormuksia, mutta kynnet olivat kaikilla lyhyet.
 |
| Lasiset rannekorut hajoitettuna |
Ensiavussa on yksi tietokone, jota käytetään yleisesti ottaen vain laboratoriotulosten tarkasteluun. Sairaalan remontoidussa osassa on kirjasto, jota henkilökunta käyttää tiedonhakuun. Sairaalaa remontoidaan jatkuvasti ja kontrasti eri tilojen kunnon välillä on suuri.
Sairaanhoitajat käyttävät Nepalissa edelleen hilkkaa. Hoitajien hiukset ovat nutturalla ja hilkka on joko nutturan päällä tai sen yläpuolella. "Nuoremmat" sairaanhoitajat (junior nurse) käyttävät yhdellä mustalla raidalla varustettua hilkkaa ja "vanhemmat" sairaanhoitajat (senior nurse) saavat hilkkaansa toisen mustan raidan läpäistyään pätevyyskokeen. Osastonhoitajilla (charge nurse) on hilkassa yksi punainen raita ja nurse supervisoreilla kaksi punaista raitaa. Yritin löytää suomalaista vastinetta nurse supervisorille siinä onnistumatta, mutta hänen tehtävänsä on kuulemani mukaan valvoa muiden hoitajien työskentelyä. Raidattomia hilkkoja pitävät 18 kuukauden koulutuksen suorittaneet kätilöt, joilla ei ole sairaanhoitajan pätevyyttä.
 |
| Paremman kuvan puutteessa rajasin tämän ryhmäkuvasta. Pahoittelen huonoa laatua. Vasemmalla oleva sairaanhoitaja pitää hilkkaansa nutturan päällä ja oikealla oleva nutturan yläpuolella. Hilkka pysyy paikallaan pinneillä. |
Kävin Nepalin suurimmassa temppelikompleksissa Pashupatinathissa. Se on yksi pyhimmistä hindutemppeleistä Nepalissa. Pääsylippu alueelle maksoi 1000 rupiaa eli noin 7,9 euroa. Joen varrella oli laitureita krematointia varten. Krematointi maksaa oppaan mukaan 250 euroa. Haju oli melko voimakas, kun vainajat makasivat 30 asteen lämpötilassa auringossa.
 |
| Laitureita (ghat), joissa krematointi tapahtuu |
Seurasin yhden seremonian alusta loppuun. Paikalla oli pelkkiä miehiä ja luin myöhemmin, että naiset seuraavat seremoniaa kauempaa, koska eivät saa osallistua siihen. Laiturille aseteltiin suurista haloista kasa, joka koristeltiin kankailla, kukkasilla ja seipäillä. Laiturille heiteltiin kolikoita, joita huomasin erään nuoren pojan keräilevän, kun osa niistä vieri kauemmas laiturilta. Miehet ajelivat partahöylällä toistensa hiukset pois jättäen vain pienen hiustupsun päälaelle. Hiusten leikkaus on lukemani mukaan uhraus jumalille, jolla osoitetaan suru kauneudesta/turhmaisuudesta luopumalla. Miehet kantavat vainajaa koristellun halkokasan ympäri usemman kerran ennen kuin asettelevat vainajan sen päälle. Kantaminen näytti hankalalta ja pelkäsin muutaman kerran, että he tiputtavat vainajan. Hieman erikoiselta tuntui istua yleisössä seuraamassa tapahtumaa ja lähdin pois, kun vainaja sytytettiin palamaan.
Kävelin temppelialueella ja näin iloisia koululaisia luokkaretkellä. Alueella oli paljon apinoita ja sain paikalliset nauramaan, kun säikähdin minua kohti juossutta apinaa. Tärkeimpään temppeliin en päässyt tutustumaan, koska sisäänpääsy oli sallittu vain hinduille. Alueella oli paljon sadhuja eli hindulaisuuden pyhiä miehiä. Pääsin turistikuvaan heidän kanssaan 500 rupialla (noin 3,95 euroa). He ehdottivat, että maksaisin kuvasta 2 000 - 4 000 rupiaa, mutta tyytyivät kuitenkin tarjoamaani rahaan.
 |
| Koululaiset luokkaretkellä |
 |
| Paareja vainajille |
 |
| Sadhuja |
Kävimme yhdysvaltalaisen "kämppäkaverini" ja hänen australialaisen ystävänsä kanssa syömässä etiopialaisessa ravintolassa. Australialainen nainen oli lopettanut lihansyönnin sen jälkeen, kun oli nähnyt miten lihaa Nepalissa käsitellään. Meillä lihansyöjillä oli vatsa sekaisin kaksi päivää illallisen jälkeen ja aloin pohtia kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymistä.
 | |
|
Ensiviikon olen harjoittelussa kouluterveydenhuollossa. Sain puhelinnumeron opettajalle, joka kertoisi minulle kaiken tarvitsemani. Jostain syystä puhelut erityisesti opettajien kanssa eivät tunnu koskaan onnistuvan vaan puhelut keskeytyvät tai ääntä ei kuulu. Puhelun keskeydyttyä kolme kertaa laitoin tärkeimmät kysymykset viestillä. Paikkaa hän ei minulle kertonut, mutta siihen olen jo Nepalissa tottunut. Suunnistaminen täällä on hankalaa ja paikalliset eivät tunnu pitävän Google Mapsin käytöstä vaan mieluummin kertovat ja vastaanottavat ohjeita suullisesti. Sain opettajalta opiskelijan numeron, jonka tapaan huomenna yliopistolla ja kävelemme yhtä matkaa koululle.
Kommentit
Lähetä kommentti